KuPS Akatemia matkusti viikon päätteeksi länsirannikolle Närpiöön Kraftin vieraaksi.
Vahvan kotiavauksen jatkeeksi kauden ensimmäiseen vieraspeliinsä matkustaneet keltamustat lähtivät peliin varsin hyvällä jalalla. Kotijoukkue Kraft oli päätynyt sarja-avauksessaan 1-1 tasatulokseen OLS:n vieraana vahvan kärkimiehensä Samir Isanovicin maalatessa. Ottelu päästiin pelaamaan Närpiössä luonnonnurmella, joka oli ajankohtaan nähden varsin mukavassa kunnossa. Kentän pienehkö koko, sekä pallon hidas liikkuminen teki vieraiden pelistä alkuun haastavaa, vaikka menohaluja olisi ollutkin. Yhdestä lukuisista erikoistilanteistaan ja vielä avausjaksolla pienoisessa pulassa niiden kanssa ollut Akatemia joutui antautumaan reilun 10 min pelin jälkeen ennakkoon vaaralliseksi tiedetyn Samir Isanovicin puskiessa pallon maaliin, 1-0. Takaiskusta sisuuntuneet valkoisissa esiintynyt vierasjoukkue pisti palloa ja miestä liikkeelle tehden siten erittäin taidokkaan tasoituksen oikean laidan kombinaation kautta. Keskikentällä hurjan määrän töitä tehnyt kaksikko Tuukka Partanen -- Niko Kivijärvi vapauttivat Samu Koistisen linjan taakse, josta syöttö takaviistoon Okko Nenoselle ja mies lapioi palloa Kraft-maalin perukoille, 1-1. Näissä lukemissa tauon viettoon.
Toiselle jaksolle vieraat pistivät pari pykälää lisää vauhtia, jolloin kotijoukkueen raskas kalusto joutui pinteeseen entistä enemmän. Vieraiden johto-osuma roikkui ilmassa, mutta lopulta uhrautuva Kraft-puolustus viimeisenä lenkkinä maalivahti Jared Maloney pitivät verkon koskemattomana loppupelin ajan. Kotijoukkueen pitkät sivurajaheitot olivat alati vaarallisia, joiden kanssa kuitenkin kuopiolaiset onnistuivat puolustamaan entistä enemmän paremmin. Täten loppulukemat jäivät avausjakson maaleihin.
Kakkosen debyytin valmentaja tehnyt Severi Vielma oli erityisen tyytyväinen näkemäänsä, vaikka jopa kolme pistettä oli jalkojen ulottuvilla: "Meidän pelaajamme kasvoivat upeasti ottelun aikana. Alussa olimme hieman pulassa Kraftin vaarallisten erikoistilanteiden kanssa, mutta pelin edetessä opimme puolustamaan niitä varsin hyvin ja olimme huolellisia puolustamisessa. Lisäksi saimme vauhtia omiin hyökkäyksiimme, jolloin saimme liikuteltua vastustajaa enemmän. Koko joukkueemme esiintyi tänään upeasti ja iskuja, sekä kolhuja tuli tänään reippaasti, mutta pelihän oli muutoin hyvin siistiä. Huilataan ja palaudutaan tästä pelistä hyvin ja alamme keskittymään ensi viikon peliin. Närpiö on erittäin haastava paikka vierailla, eikä sieltä haeta helppoja pisteitä."
Severi Vielman, Juho Neuvosen sekä Mikael Pulkkisen koutsaamat keltamustat kasvoivat Kraft-pelissä hienosti. Nuori, varsin kokematon joukkue esiintyi pelissä todella kypsästi näyttäen, kuinka omilla vahvuuksilla pelaaminen luonnistui erityisen hienosti. Vieraista palkittiin pelin parhaana Aatos Tuunanen.
Seuraavat kolme ottelua KuPS Akatemia pelaakin Kuopiossa, kun viikon kuluttua 14.5 klo 18 kylään saapuu Hercules Oulusta. Viikkoa myöhemmin pelataan kauden ensimmäinen paikallispeli Eloa vastaan, 21.5.
Kraft; Jared Maloney, Oskar Hammarström(v), Jacob Åbonde, Ismet Pendek(v), Tobias Björklund(v)(71 min Ajdin Velic), Lucas Sigg(81 min Shaker Fadul), Samir Isanovic, Markus Nordman, Nedim Ibric, Zakaria Ibraim(65 min Amir Kalabic), Kevin Storfors.
Vaihdossa; Jesper Norrgård, Amer Sabanovic, Antonio Westerholm, Nicholas Westerholm.
KuPS Akatemia; Miilo Pitkänen, Eemil Räsänen(v), Eero Kirjavainen(80 min Joona Metsäkylä), Luukas Kosunen(v)(72 min Myan Doot), Aatos Tuunanen, Niko Kivijärvi(88 min Joni Kivijärvi), Samu Koistinen, Okko Nenonen, Paulus Tuomainen, Tuukka Partanen, Jouko Karhunen.
Vaihdossa; Juho Saarelainen.
Kraft vs KuPS/Akatemia 1-1, (1-1).
13 min 1-0 Samir Isanovic
42 min 1-1 Okko Nenonen (Samu Koistinen)
KuPS Akatemiajoukkueiden yhteistyökumppanit!
13' | Maali | Isanovic Samir |
42' | Maali | Nenonen Okko |
42' | Maali | Tuomainen Paulus |
42' | Maalisyöttö | Koistinen Samu |