12
KES
18.30
C14 Junnuliiga, P14 (-05) pienkenttä 8v8

FC SIILI/JuPy yj - KuPS jl 05   1 - 2

Siilinjärvi, Ahmon tn

8v8 piirisarjaa

Keskiviikkona suunnattiin Ahmon kentälle Siilinjärvelle pelaamaan rästiin jäänyt pienkenttäpeli FC Siili/JuPy yj:ta vastaan. Varsinaisena turnauspäivänä toukokuun lopussa iski akuutti pelaajapula flunssan ja loukkaantumisten johdosta, ja kun kaksi loukkaantumista ensimmäisessä ottelussa olisi tarkoittanut kahden vajaalla pelaamista, myös vastapuolen valmennus totesi, ettei se ole kummankaan kannalta mielekästä.

Ensimmäinen kohtaaminen Juankoskella päättyi tiukkaan 3-3 tasuriin, joten molemmat joukkueet olivat taatusti hakemassa voittoa tällä kertaa. Peli kulki alusta asti tasaisesti. Pallonhallinta oli ensimmäisellä puoliskolla ehkä aavistuksen keltapaidoilla, osittain johtuen vastustajan kolmen alakerrasta, joka ei kovin ylös noussut edes omissa hyökkäyksissään. Vahvasta puolustuksesta huolimatta kotijoukkue joutui taipumaan, kun yhdeksän minuutin kohdalla Basoki sai pallon hyvän esityön tuloksena, harhautti edessä olevan vastustajan kuin Teemu Pukki ja tuikkasi pallon vastapuolen verkkoon. Tauolle mentiin 0-1 johdossa.

Toisella puolikkaalla FC Siili/JuPy alkoi painostaa tosissaan ja onnistui luomaan useita hyviä paikkoja. Maalitolpat olivat onneksi tällä kertaa vierasjoukkueen puolella, ja pallo kimposi useita kertoja tolpan kautta päädystä ulos. Tolppien välissä häärinyt Aksu hoiteli mallikkaasti loput pallot. Ottelun toinen maali nähtiin 44. minuutilla, kun Aapo viimeisteli upeasti erinomaisen poikkisyötön ja vei vieraat 0-2 johtoon. Hetkeä myöhemmin kotijoukkue kuitenkin kavensi tilanteeseen 1-2, kun KuPSin loistavasti pelannut puolustus ja maalivahti eivät kyenneet torjumaan Mahdi Rezain tulista laukausta. Kumpikin joukkue haki aktiivisesti maalipaikkaa loppuvihellykseen asti mutta kun sitä ei kummallekaan lopulta löytynyt, peli päättyi 1-2 KuPS:n voittoon. Koska SaPa ja WJK ovat jo varmistaneet paikkansa ylemmässä jatkosarjassa, tiukat väännöt hyvän vastustajan kanssa jatkuvat syksyllä.

Valmennus oli erityisen tyytyväinen joukkueen hyvään puolustustyöskentelyyn. Topparit malttoivat olla ryntäilemättä ja purkivat vaaralliset tilanteet kerta toisensa jälkeen. Keskikenttä ja laidat jaksoivat tulla toppareille avuksi ja pallonriiston jälkeen tilanteenvaihto puolustuksesta hyökkäykseen onnistui hyvin. Paitsiolinja meinasi välillä vähän kadota mutta pienen muistutuksen jälkeen löytyi uudestaan. Hyökkäyspäässä vaikeuksia aiheutti vastustajan kolmen alakerta, mutta erinomainen seinäpeli laidoilla ja hyvinajoitetut pystyjuoksut johtivat useisiin keskityspalloihin. Tästä on hyvä jatkaa lauantain viimeiseen turnaukseen. Banzai KeltaMusta!

Tilastot
FC SIILI/JuPy yj

1 - 2

(0-0)
9'MaaliMertanen Noa
44'MaaliKeinänen Aapo
46'MaaliRezai Mahdi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai