VALMENNUSLINJA

1. SEURA

2. ARVOT


Suvaitsevaisuus
Opetamme lapsia ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta, niin itsessään kuin toisissa ihmisissä. Tuemme lasten ja nuorten kasvua reiluiksi kavereiksi, ketään ei kiusata eikä jätetä porukan ulkopuolelle. Kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti ja kaikki otetaan mukaan.

Urheilullisuus ja terveet elämäntavat
Kannustamme lapsia urheilun pariin, innostamme heitä liikkumaan ja tarjoamme siihen mahdollisuuden. Kasvatamme heitä terveisiin elämäntapoihin; kullekin ikäryhmälle sopiva harjoittelu, oikea ravinto ja riittävä lepo luovat perustan urheilulliselle elämälle ja menestykselle. Emme hyväksy päihteiden käyttöä vaan kannustamme nuoria päihteettömyyteen.

Tavoitteellisuus
Kannustamme lapsia toimimaan yritteliäästi ja määrätietoisesti päämäärän saavuttamiseksi. Kehitämme jatkuvasti niin seuraa kuin valmennusta niin, että voimme tarjota junioreille mahdollisuuden kehittyä huippu-urheilijoiksi. Tuemme ja kannustamme lahjakkaita pelaajia myös juniorivuosien jälkeisissä tavoitteissaan.

Visio
Kuopion Palloseura ry:n tavoitteena on iloinen, hyvinvoiva, liikunnallinen ja yhteistyökykyinen lapsi ja nuori.
KuPS mahdollistaa elämänmittaisten tarinoiden syntymisen panostamalla erityisesti pelaajiensa kehittymiseen ja hyvinvointiin.
Samalla seuran toiminta kohdistuu ympäröivään yhteiskuntaan hyvän elämän ja terveiden elämäntapojen toteuttajana.

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai