Joukkueenjohtaja


Joukkueenjohtaja (jojo), nimensä mukaan johtaa ja edustaa joukkuetta. Hän toimii yhteyshenkilönä seuran ja joukkueen välillä sekä valmentajan ja vanhempien välillä. Joukkueenjohtaja pitää yllä joukkueensa pelaajalistaa ja listaa joukkueen toimihenkilöistä Jopoxissa: nimet, osoitteet ja puhelinnumerot. Hän huolehtii siitä, että pelaajat ja toimihenkilöt pitävät Jopoxissa yhteystietonsa ajan tasalla. Joukkueenjohtaja huolehtii myös siitä, että kaikki uudet pelaajat ilmoittautuvat joukkueeseen seuran nettisivujen kautta, toimisto siirtää uuden pelaajan seuraan ilmoittautumisen jälkeen.

Joukkueenjohtaja vastaa joukkueen toiminnasta ja sen taloudesta. Hän laatii joukkueen toimintasuunnitelman ja joukkueen tulo- ja menoarvion yhdessä rahastonhoitajan ja valmentajan kanssa. Kauden päättyessä joukkueenjohtaja laatii toimintakertomuksen. Joukkueelle on syytä valita joukkueenjohtajan ja rahastonhoitajan lisäksi myös muita toimihenkilöitä jakamaan joukkueenjohtajan varsin suurta työmäärää. Jokainen joukkue voi itse päättää mitä toimihenkilöitä se tarvitsee. Joukkueenjohtajia voi olla myös kaksi, tällöin joukkueenjohtajat sopivat työnjaosta.

Uuden joukkueenjohtajan kummijojo

Jos halukkaita ilmaantuu, uusille joukkueenjohtajille nimetään tukihenkilö kokeneempien joukkueenjohtajien joukosta (ilmoittautua voi toimistolle). Kummien tehtävänä on auttaa ja neuvoa uusia jojoja tehtäviensä alkutaipaleella.


Rahastonhoitaja


Rahastonhoitaja huolehtii kaikista joukkueen raha-asioista; maksaa laskut, laskuttaa, tekee tiliöinnit ja huolehtii pankkiasioista. Rahastonhoitaja laatii yhdessä joukkueenjohtajan kanssa joukkueen tulo- ja menoarvion. He myös yhdessä pitävät huolta siitä, että joukkueen talous pysyy tasapainossa. Rahastonhoitaja laskuttaa kaikki pelaajien maksut Jopoxissa, hän valvoo, että laskutetut maksut tulevat ajallaan ja oikean suuruisina joukkueen tilille. Rahastonhoitaja tekee kuukausittain tiliöinnin joukkueen tiliotteelle, tiliote kuitteineen toimitetaan seuran toimistolle sähköisesti, tähän on rahastonhoitajille erilliset ohjeet. Toimistolta ilmoitetaan erikseen rahastonhoitajien koulutuksesta.

Huomaa, että seuraavassa esitetyt joukkueen toimihenkilöt ovat vain esimerkkejä siitä millaisia tehtäväjakoja joukkueessa voidaan tehdä. Jokainen joukkue päättää itse mihin tehtäviin se tarvitsee erikseen nimetyn ihmisen. Joukkueenjohtajan työtä nämä kaikki helpottavat, mutta tehtäviä voi tarvittaessa yhdistellä suuremmiksi kokonaisuuksiksi joukkueen tarpeiden mukaan.


Varustevastaava


Varustevastaava huolehtii joukkueen varustesovituksesta, varusteiden tilauksesta, seura- ja mainospainatuksesta sekä varusteiden jakamisesta joukkueelle. Varustevastaavan tehtävään kuuluun, että hän tuntee hyvin seuralle valitut varusteet sekä ohjeet ja säännöt joukkuepainatuksille ts. mihin ja kenen mainoksia on luvallista joukkueen varusteisiin hankkia. Varustevastaava hoitaa yhteydenpidon seuran, varustetoimittajan, varusteisiin painettavien mainostajien sekä varustepainajan kanssa. Varustevastaava voi toimia isossa roolissa myös joukkueen sponsoreiden ja yhteistyökumppaneiden etsimisessä sekä sopimusten tekemisessä.

KuPS ry tekee varustesopimuksen koko seuran ja kaikkien joukkueiden puolesta, joukkueet noudattavat seuran varustesopimusta kaikilta osin. KuPS:lle valitut varusteet (tällä hetkellä Puma) tulee hankkia KuPS:n yhteistyöliikkeestä (Intersport Kuopio) ja painattaa ne yhteistyöyrityksessä (Joupet.com).

Mikäli joukkueeseen liittyy pelaaja, jolla on sama pelinumero kuin jo joukkueessa olevalla pelaajalla, vaihtaa uusi pelaaja numeron eli joukkueessa jo olevalla pelaajalla on numeroon ensioikeus.


Talkoovastaavat

Talkoovastaava hankkii ja organisoi erilaisia talkoita joukkueen tai seuran varainhankintana. Talkoovastaava voi organisoida esimerkiksi kaikkia joukkueita koskevat talkoot veikkausliigan/kansallisen liigan kotiotteluissa, joissa jokaisella joukkueella on oma tehtävänsä. Talkoovastaava värvää talkoolaiset ja huolehtii ko. tehtävän organisoinnista ja hoitamisesta. Talkoovastaavat vastaavat usein myös joukkueen omien talkoiden hankkimisesta ja organisoinnista. Joukkueen omia talkoita voivat olla esimerkiksi liikenteenohjaus, lumenpudotus, inventaariot ja muutot. Talkoovastaava voi toimia myös joukkueen kioskivastaavana tai näihin tehtäviin voidaan valita omat vastuuhenkilönsä. Joukkueet tavaroiden jälleenmyynnistä annetaan erillinen oheistus verottajan ohjeiden mukaisesti. Jos talkoovastaava hoitaa myös varainhankinta-asioita on hänen tutustuttava seuran verottajalta saamaansa ohjeeseen vuotuisesta maksimituotosta.


Nettisivuvastaava


Nettisivuvastaava tekee joukkueen nettisivut ja pitää niitä ajan tasalla. Juniorijoukkueen nettisivuilla on hyvä esittää seuraavat asiat:

  • Joukkueen valmentajan, joukkueenjohtajan, rahastonhoitajan sekä muiden valittujen toimihenkilöiden yhteystiedot
  • Joukkueen palaajat
  • Joukkueen vuosittain, ennen pelikauden alkua laatimat pelisäännöt:
    1. Vanhempien ja joukkueenjohdon välille
    2. Pelaajien ja joukkueenjohdon välille
  • Tiedot tapahtumista, peleistä ja harjoituksista
  • Joukkueen tukijat ja yhteistyökumppanit
  • Lisäksi joukkueiden oman käytännön mukaan mm. pelituloksia, valokuvia, tiedotteita ja linkit Juniori KuPS:n ja KuPS:n edustusjoukkueen omille nettisivuille
  • Joukkueen kotisivuilla ei saa julkaista luottamuksellisena pidettävää tietoa eikä nimellä varustettuja pelaajakuvia ilman pelaajan ja hänen vanhempiensa suostumista


Tulospalveluvastaava


Joukkueella voi olla erikseen tulospalveluvastaava, joka huolehtii siitä, että joukkueen pelatessa kotona Palloliiton pelejä, niistä laaditaan ottelupöytäkirja ja/tai reaaliaikainen tulosseuranta määrätyllä tavalla Taso-tulospalvelujärjestelmän kautta.


Turnausvastaava/-päällikkö


Joukkue voi valita myös kotiturnauksen järjestämisestä vastaavan turnauspäällikön ja/tai vierasturnauksia ja pelimatkoja järjestelevän turnausvastaavan.



Kuopion Palloseura ry
Aulis Rytkösen Katu 1, 70620 Kuopio 
Y-tunnus: 0281218-4

Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai