KuPS/Akatemian miesten joukkueen pelitahti jatkuu tiiviinä, kun joukkue matkustaa lauantaisen Espoon reissun jatkeeksi jo tiistaille JJKn vieraaksi Harjun Stadionille. Remontin vuoksi viimeiseksi vanhan Harjun Stadionin peliksi panokset ottelussa ovat isot; kotijoukkue JJK pelaa kiivaasti paikasta ylempään jatkosarjaan ja vierasjoukkue KuPS/Akatemia kaipailee lisää pisteitä pistesarakkeeseensa.
Joukkueet ovat toisilleen entuudestaan tutut, sillä talvikaudella Akatemia kävi kyläilemässä Kettujen vieraana ja tuolloin päädyttiin Vehkahallissa 1-0 loppunumeroihin Osso Shermanin maalatessa. Kevätkierroksen pelissä joukkueet tasasivat pisteet Keskuskentän Väre Areenalla 1-1 lukemin. Tuolloin maaleista vastasivat Akatemian Lauri Sahimaa ja vieraista Garcia Fereira rangaistuspotkusta. Molemmissa peleissä tapahtumat olivat todella tasaväkisiä ja lupa on odottaa nytkin tiukkaa taistelua maaleista, sekä pisteistä. Kuopiolaisten valmennuksen Juho Neuvonen odottaa peliä luottavaisin mielin; "Meillä on ollut edellisissä peleissä hyviä otteita pelin sisällä, nyt niiden kestoa pitää vaan pystyä pidentämään ja saamaan vastustajalle enemmän painetta. Olemme saaneet jo pidemmän aikaa hyviä treenejä allemme, sekä saamme tietyltä osin kierrätettyä miehistöä EPS-pelistä, joten tuoreita jalkojakin on luvassa kentälle. JJKlla on laadukas materiaali Ykköseen ja sieltä löytyvät tutut vastuunkantajat, joiden kanssa pitää olla hereillä. Tilanne, pallo ja hetki kerrallaan edetä pelissä ja olla valmiita koko sen vaatiman ajan. EPS-pelissä annoimme Azharin touhuta liian paljon, joten hän käytti saamansa tilan hyväkseen."
JJKn kuuden edellisen pelin saldona on 2 voittoa (3-1 FCV ja 0-2 KPV), 2 tasapeliä (1-1 FC Jazz ja 0-0 ViFK), sekä 2 tappiota (0-4 Klubi 04 ja 4-1 Atlantis FC). Maalintekijöistä ahkerimmat ovat olleet viiden maalin Arjan Goljahanpoor ja Shirman Osso, sekä neljän osuman Garcia Fereira. JJKsta löytyy rutinoituneita pelaajia mm. Mikko Manninen, Arjan Goljahanpoor, Robin Saastamoinen, sekä kuopiolaisille tuttu kaksikko Reetu Räsänen ja Jonne Uronen.
JJKn edellisestä pelistä FCVtä vastaan tästä; https://www.jjk.fi/uutiset/harjulla-juhlittiin-per...
KuPS/Akatemian edelliset kuusi peliä ovat tuoneet yhden tasapelipisteen (2-2 FCV), sekä viisi tappiota (3-0 EPS, 1-2 RoPS, 3-2 OLS, 1-2 KPV, 1-2 PKKU). Maalintekijöinä ovat kuumimmat olleet kuuden maalin Kariim Al-Wehliye, viiden maalin Mohamad Alsheikh ja neljän maalin Niko Kivijärvi.
Kyseessä on Ykkösen runkosarjan toiseksi viimeinen kierros, jonka jälkeen pelataan viiden ottelun loppusarjat. Runkosarjan pisteet jäävät voimaan erillisesti ylä- ja alaloppusarjoihin, joten pelattavaa on vielä paljonkin. Viimeinen kierros runkosarjasta pelataan LA 31.8 Atlantista vastaan Keskuskentällä. Loppusarjat jatkuvat sitten joukkueiden osalta 14 tai 15.9 riippuen Kansallisen liigan, Ykkösliigan ja Veikkausliigan runkosarjojen loppusijoituksista.
Tervetuloa kannustamaan keltamustat Harjulla vierasvoittoon!!!
BANZAI!!!
71' | Maali | Partanen Tuukka |
91' | Maali | Räsänen Reetu |