Akatemian miehillä kahden harjoituspelin viikko!!
Kiirastorstaina Akatemian miesten joukkue matkustaa Etelä-Savoon, rakkaan kilpakumppaninsa MPn vieraaksi Mikkelin jalkapallohalliin. Nykyisellään tiiviisti yhteistyötä tekevät seurat tarjoavat alueen nuorisotähdille oivan kasvu-alustan ennen suurempia Liiga- ja ulkomaankenttien valoja. MPn paidassa ovat viime kausina käväisseet mm. Antti-Ville Räisänen, Reetu Räsänen, Joona Hiltunen, Otto Ruoppi, Niklas Orjala sekä Lauri Sahimaan kaltaisia kuopiolaislähtöisiä pelaajia kovempia pelejä haistelemassa. Nykyisellään MPn ykkösveskarin ja kapteenin viittaa kantaa Joensuun kautta Kuopioon, sekä sitten Mikkeliin siirtynyt mv Aleksi Honka-Hallila. Asetelma, jossa Ykkösliigan MP ja Ykkösen Akatemia ovat, onkin melkoisen ideaali polku ja mahdollisuus pelaajille edetä urallaan.
MP on valmistautunut Ykkösliigan pelikauteensa tuloksellisesti hieman mollivoittoisesti, joskin samainen sävel oli ennen viime kauden avaustakin ja itse pelikaudella Juha Pasojan suojatit olivat liekeissä läpi kauden. Kokenut koutsi tiedostaa tämän varsin mainiosti ja edellisessä FC Lahti-pelissä teemana ollut puolustuspelin tiivistyminen saanee jatkumoa torstaina. MPn tulokset Ykkösliigacupissa olivat; 1-4 JäPS (Landry Koffi), 0-2 JIPPO, 1-5 KTP (Ajack Deng), 3-1 PK-35 (Niila Forsell, Benjamin Dahlström, Badreddine Bushara).
Vierasjoukkue Akatemia lähtee peliin hyvin virittyneenä viime viikkoisen vauhdikkaan Elo-voiton jälkeen. Juho Neuvonen oli Elo-pelin näkemäänsä erittäin tyytyväinen; "Saatiin viime viikolle hieno peli ja tapahtuma Elon kanssa. Nyt vastus kovenee selkeästi parilla pykälällä, mutta tämä matsi tulee meille erittäin tärkeään saumaan. Olemme saaneet hyviä treenejä alle, osa pelaajistostamme kuntoutuu pikkuhiljaa ja uskoisin muutaman heistä olevan MP-pelissäkin jo mukana. Molemmilla joukkueilla on pelikauden alkuun kaksi viikkoa, joten hyvillä mielin tässä mennään. MP puolustaa todella kurinalaisesti ja joukkue osaa iskeä nopeasti vastaan, joten näiden kanssa meidän pitää olla tarkkoina. Samoin erikoistilannepuolustaminen korostuu entisestään ja hallipeleissä tilanteet tulevat todella nopeaan."
Pelejä on hyvällä syklillä, sillä sunnuntaina Akatemia isännöi Areenallaan Helsingistä saapuvaa, saman sarjatason Atlantista. Syksyllä Ykkösen nousukarsintapeleissä Atlantis oli kahdessa pelissään vielä selkeästi kuopiolaisia edellä 6-1 lukemin.
TO 28.3 klo 16.15 MP vs KuPS/Akatemia, Mikkelin jalkapallohalli
SU 31.3 klo 15.00 KuPS/Akatemia vs Atlantis FC, Kuopion Keskuskentän Väre Areena
TERVETULOA NAUTTIMAAN FUTIKSESTA PAIKAN PÄÄLLÄ!!
MPn ennakointia Akatemia pelistä tästä; https://mikkelinpalloilijat.fi/ennakko-paasiaisen-...

Torstainen pelireissu Mikkeliin toi Akatemian miehille rutkasti kokemusta astetta kovemmista peleistä MP:n vieraana. Juha Pasojan valmentama MP tulee olemaan takavuosien termiä lainaten, "sitkeä kuin tilliliha", Ykkösliigan peleissään ja sen sai tuta keltamustien joukkuekin. Tiiviisti matalassa blokissa puolustanut ja terävästi vastahyökkäyksiinsä lähtenyt MP oli lukemien verran parempi.
Avausmaali tuli vieraiden kannalta harmittavan aikaisin, kun harhasyötön ja siitä seuranneen pallonriiston jälkeen Joel Laitinen pääsi tälläämään kotijoukkueen 1-0 johtoon 5 min jälkeen. Nopea avausmaali hankaloitti vieraiden peliä entisestään ja toi turvan kotijoukkueen omaan pelaamiseen. Ottelun toinen maali tuli sitten hieman ennen taukoa, joten kotijoukkue sai molemmat maalit klassisesti pelin tärkeissä vaiheissa. Toisessa osumassa Ajack Dengin keskitys löysi Akatemian maalille nousseen Jesse Jäppisen, jonka komea pusku painui vastustamattomasti Miilo Pitkäsen ohitse Akatemian maalin perukoille, 2-0 40 min.
Juho Neuvonen näki pelissä paljon hyviä elementtejä, sekä kehityksen kohteita; "Saimme vastaamme sen, mitä hieman ounasteltiinkin. Olimme lähtötelineissä pelin alkaessa, johon meidän pitää olla pelikauden alkaessa valmiita. Teemme itsellemme turhaan lisää haastetta antamalla etulyönti aseman vastustajalle vastaavalla pelaamisellamme. MP puolusti todella kurinalaisesti ja tähän meidän on valmistauduttava kesän peleissäkin, että vaatimustaso on selkeästi aikaisempaa kovempi. Samaa lääkettä on tulossa sunnuntaina Atlantiksen saapuessa vieraaksemme. Vaikka tappio tuli ja siten jäimme ilman pisteitä, niin tulevaisuudessa tarvittavia kokemuspisteitä saimme roppakaupalla ja tämä sataa meidän laariimme tulevaisuudessa, nyt kesälläkin. Pelaajamme tekivät parhaansa ja annoimme kaikkemme kentälle, sen enempää en voi keneltäkään vaatia. Päät pystyyn ja selkää suoraksi, seuraavalla kerralla olemme varmasti parempia MPtäkin vastaan."
Kentällä nähtiin kahden nuoren joukkueen peli, jossa kotijoukkueen pelaajien kokemus kovemmista peleistä näkyi lopulta. Molemmat joukkueet lähtevät sarjoihinsa selkeinä haastajina, joten mielenkiintoista nähdä minne saakka kesän sarjoissa joukkueiden kyvyt riittävät. Mahdollisuuksia ja kykyjä pelaajilla on nousta selkeästi ylemmillekin sarjatasoille, mutta kannukset on hankittava ennen sitä.
Vaikka MP vei peliä, niin täysin ilman maalipaikkoja Akatemiakaan ei jäänyt, sillä avausjaksolla kertaalleen pallo toimitettiin MPn maaliin Kariim Al-Wehliyen toimesta. Tilanteessa Al-Wehliye oli kuitenkin ennättänyt paitsioon. Toisella jaksolla tontteja tuli parisen kappaletta, joista parhaat tulivat Eemeli Puolitaipaleelle. Akatemian mukana nähtiin muutama uusi pelaajakin, kun debyytin tekivät paluun Kuopioon ja keltamustaan peliasuun teki Jaakko Hanhineva, sekä lisäksi mukana olivat Oumar Balde ja Johannes Moilanen.
MP; Aleksi Honka-Hallila(30 min Tuomo Hiltunen), Arvi Liljaniemi, Ilari Äijö(61 min Joona Kuismala), Noah Levis(75 min Benjamin Urgenc), Ajack Deng, Rasmus Lehtonen, Jesse Jäppinen(75 min Benjamin Dahlström), Joel Laitinen(61 min Jan Heinonen), Kasper Viramäki, Jesse Kilpeläinen, Veeti Määttä.
KuPS/Akatemia; Miilo Pitkänen, Johannes Moilanen, Eemeli Kauppinen(v), Eemeli Puolitaival, Niko Kivijärvi, Kariim Al-Wehliye, Jaakko Hanhineva, Paulus Tuomainen, Joni Kivijärvi, Oumar Balde, Veeti Heiskanen.
Vaihdosta kentälle; Rasmus Tikkanen(v), Kusti Kärkkäinen(v), Aleksi Niskanen, Aapo Karjalainen, Eero Kirjavainen, Tahir Nouidra.
Kotijoukkueen otteluraporttiin pääset tästä; https://mikkelinpalloilijat.fi/raportti-voitolla-p...
Akatemian seuraava ottelu on jo sunnuntaina, 31.3 kotoisella Keskuskentän Väre Areenalla. Tuolloin kylään saapuu erittäin mielenkiintoinen vastustaja pääkirkolta, Atlantis FC.
SU 31.3 klo 15.00 KuPS Akatemia vs Atlantis FC, Keskuskentän Väre Areena.
TERVETULOA!!!