12
LOK
17.00
KuPS Akatemia Miehet, Miesten Ykkönen

VIFK - KuPS Akatemia   2 - 1

Vaasa, Lemonsoft Stadion

Akatemian miehet ViFKn vieraaksi!

Pelikauden toiseksi viimeinen vierasreissu kuljettaa Akatemian Savon Linjan bussilla Lemonsoft-Areenalle Vaasaan. Ottelua isännöivä perinteikäs ViFK ja Akatemia tietävät jo ensi kauden pelitasonsa; ViFK putoaa ensi kaudeksi Kakkoseen hyvästä loppukauden kiristään huolimatta, Akatemian sen sijaan jatkaessa pelejään Ykkösessä vaikkakin loppukesän pelit ovat olleetkin hieman haasteellisempia.

Juho Neuvonen Akatemian valmennuksesta on käynyt jo nyt pelikauden ohjelmaansa lävitse; "Täytimme joukkueena minimitavoitteemme, eli säilymisen Ykkösessä. Meillä oli suhteellisen iso rosteri käytössä kuluvana vuonna, joka antoi paljon uusia vaihtoehtoja eikä pelillinen tasomme ollut liian riipuvainen yksittäisestä pelaajasta, mutta toisaalta se hankaloitti joukkueen dynamiikan syntymisen isommassa kuvassa. Ja kun kyseessä on kuitenkin joukkuepeli, eivät yksilötkään ole päässeet siten esille, kuinka olisivat voineet yhtenäisemmässä nipussa esille päästäkin. Myös henkisen puolen näkökulmasta osa pelaajistamme tuntui olevan kuin kala suuressa valtameressä ilman kiinnekohtaa. Nämä ovat sellaisia asioita, johon osaamme tulevaisuudessa kiinnittää huomiota paremmin ja ensi kauden joukkueen kokoamisessa tiivistämme ryhmäämme enemmän mitä kuluvalla kaudella oli. Tämä Akatemia-toiminta on kuitenkin vielä alkutekijöissään, sillä parisen vuotta sitten toiminta oli vaakalaudalla jatkamisen suhteen. Akatemia-joukkue ja KuPS-brändi sinällään on kiinnostava kohde pelaajille ja toimijoille, joten pohjat ovat kunnossa erittäin hyvälle toiminnalle."

Lauantaina pelattavassa ottelussa on suurimpana panoksena kunnia kolmen pisteen lisäksi. ViFK sijoittuu sarjassa sijalle 11 ja tällä hetkellä eroa edellä olevaan Akatemiaan on 9 pistettä. Kauden avauksessa Lemonsoft-Areenalla joukkueet kohtasivat toisensa ja tuolloin vieraat iskivät kobran lailla ottelun alussa hiljentäen äänekkään kotikatsomon, sekä saaden ViFKn pelin umpisolmuun. Tuolloin keltapaidat iskivät kaikki neljä maaliaan avausjaksolla maalareina toimineiden Kivijärven veljesten, Kirjavaisen sekä Balden osumilla. Tatu Österlund pimensi vaasalaisten lähentelyt nollapelillään. ViFKn kauden avausvoittoa saatiinkin odotella aina toukokuun lopulle saakka ja toinen mokona tuli vasta heinäkuun lopussa. Tämä tilasto lisättynä kuudella tasapelillä ei ole kartuttanut isäntien pistesaldoa riittävästi loppukauden kahden pelin voittoputkesta huolimatta. Viimeisimmät kaksi peliä ViFK on voittanut 3-4 (PKKU) ja 0-4 (JJK), joten kovia päänahkoja joukkue on saanut. Kokenut Aleksi Pahkasalo on ollut kuuminta hottia hyökkäyspäädyssä, mies on onnistunut viidessä viimeisimmässä pelissään ja osumia on syntynyt kaudella yhteensä 9.

Vieraat saapuvat valmiina Vaasaan. Alemman jatkosarjan kolme peliä ovat näyttäneet parempaa Akatemiaa, vaikka tuloksena onkin vain yksi voitto. JJK (0-1)- ja PKKU-tappioissa (2-3) oli ainekset voittoihinkin, mutta hieman epäkypsästi pelannut joukkue kerää vielä kokemusta kovemmista peleistä. Kotona hoidettu ja sarjapaikan varmistanut 3-2 voitto FC Vaajakoskesta oli varsinkin avausjakson osalta todella väkevää tekemistä. Rästipelin voitolla Akatemialla olisi vielä omissa jaloissaan yhden sarjapykälän verran nouseminen edessä olevan EPSn ohitse, joka kohdataan viikkoa myöhemmin Espoossa. Lisäksi jokainen pelaaja varmastikin haluaa onnistua vielä kauden lopuissa peleissään, jotta ensi kauden pelipaikkaa etsiessä mahdollisuudet olisivat paremmat.

Kauden kahdessa aikaisemmassa kohtaamisessa voitot on vienyt Akatemia. Vaasassa kauden avaksessa 0-4 vierasvoiton jatkeeksi tuli Kuopion Keskuskentällä 2-1 voitto juhannuksen alla.

ViFK vs KuPS/Akatemia LA 12.10 klo 17.00 Lemonsoft Areenalla!!

BANZAI!!!




               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai