10
KES
18.00
KuPS Akatemia Miehet, Miesten Kakkonen

KuPS Akatemia - VIFK  2 - 0

Kuopio, Väre Areena TN

KuPS Akatemian miehille kotivoitto!!!

KuPS/Akatemian miehet jatkoivat väkeviä otteitaan kotikentällään kellistettyään ViFKn lukemin 2-0. Täten keltamustien junioreiden viikonlopun messevät 9 pistettä kolmesta pelistä (A-pojat 3-1, B-pojat 7-3) jatkoksi tullut voitto oli hienoa jatkumoa tuloksekkaalle viikonlopulle. Lisäksi ottelua ennen pelattiin Kansallisen Liigan peli, jossa KuPS nousi 6-1 murskavoittonsa myötä sarjan kärkeen, joten aurinkoisesta lauantaista oli kyse keltamustien leirissä.

Akatemian pelin alku oli haastava kotijoukkueelle, sillä ViFK tuli peliin hyvällä jalalla. Lähentelyt Akatemian maalilla olivat lähellä päättyä maaliin, mutta niin Miilo Pitkäsen oikea aikaiset vastaantulot, sekä koko joukkueen uhrautuva puolustaminen esti vieraiden maalien syntymisen. Pelin edetessä kotijoukkue pääsi paremmin peliin sisälle ja painetta pystyttiin luomaan vieraidenkin maalille, jossa Teemu Muurinen pelastui täpärästi takaiskuilta ennen klassista "pukukoppimaalia". Tällöin kotijoukkueen keskikentän todella kova raataja Niko Kivijärvi iski ensimmäisen maalinsa kuopiolaisten riveissä. Luukas Kosunen tarjoilusta Kivijärven veljessarjan vanhempi versio sijoitti oikean tolpan kautta pallon ViFK-maaliin pelikellon näyttäessä täyttä aikaa, 1-0 45 min.

Toiselle jaksolle ViFK pyrki saamaan nopeaa tasoitusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Sen sijaan kotijoukkue pisti palloa liikkeelle, josta tuloksena kulmapotku. Kulmapotkun jälkitilanteessa JJK-laina Arttu Leivonen nousi korkeimmalle, josta pallo päätyi sinne, mistä maaleja yleensä tehdään eli 5 metrin viivalle. Sieltä todella hyvän pelin pelannut Myan Doot otti pallon taitavasti haltuunsa vieden yhden puolustajan tilanteessa "kahville" ennenkuin sijoitti pallon oikeaan takakulmaan, 2-0 53 min. Akatemian pelaaminen oli tänään todella korkealla tasolla, sillä ViFK oli todella väkevä vastustaja. Ottelussa riitti tilanteita molemmissa päissä kenttää ja varsinkin pelin alussa vierailla oli omat vaaran paikkansa tehdä maali, parikin. Nyt keltamustat kestivät kovan paineen nousten siitä ylös ja lopputulos näkyi sittemmin taululla.

Severi Vielma oli todella tyytyväinen pelin antiin; "Olipa todella hieno peli meiltä ja nousu viime viikkoisesta 0-5 tuloksesta. Tämä kertoo paljon joukkueestamme, millaisia pelaajia meillä on käytettävissä. He ovat todellisia sotureita, jotka auttavat ja kannustavat kavereita. Aivan mahtavaa!!! Osa pelaajistamme oli eilen A-junioreiden pelissä ja hieman minuutteja tuli tänäänkin. Saimme kuitenkin tasattua minuutteja mahdollisimman monen pelaajan kesken, joten kertoo paljon pelaajiemme laadusta. Iso kiitos kaikille!!!"

Akatemian seuraava peli on LA 17.6 OTPn vieraana Oulussa ja kotona pelataan KE 28.6 GBK:ta vastaan. Tällöin peli päättää Banzai-leirin, jota on vetämässä mm. Joonas Kolkka ja mies nähdään myös Akatemia-pelissä.

KuPS/Akatemia; Miilo Pitkänen(v), Samu Koistinen(v), Niko Kivijärvi(v)(75 min Paulus Tuomainen), Eemil Räsänen, Joni Kivijärvi, Eero Kirjavainen(85 min Oliver Hyvönen), Myan Doot(54 min Okko Nenonen(v+v=ua 90+3)), Luukas Kosunen(85 min Joona Metsäkylä, Niilo Mattila, Luka Savela(v), Arttu Leivonen(85 min Jouko Karhunen).

Vaihdossa; Juho Saarelainen.

ViFK; Teemu Muurinen, Merhawi Birhane, Roope Hammar(80 min Atte Sparv), Oscar Lindgren, Mikke Silvennoinen(46 min Eddie Hiekkanen(v)), Viktor Strömbäck(68 min Jonas Pitkäkangas), Shkelqim Xhosa, Arttu Eerola(68 min Erno Puska), Filip Österblad(80 min Lucas Pimentel), Augustin Irumwa(v), Jyri Kiuru(v).

Vaihdossa;

KuPS/Akatemia - ViFK 2-0, (1-0).

45 min 1-0 Niko Kivijärvi (Luukas Kosunen)

53 min 2-0 Myan Doot (Arttu Leivonen)

Akatemiajoukkueiden yhteistyökumppanit

Tilastot

2 - 0

VIFK
(1-0)
47'MaaliKivijärvi Niko
53'MaaliDoot Myan

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai