Ykkösen runkosarjan päätöskierroksella KuPS/Akatemia isännöi Atlantis FCtä. Läpi kauden Ykkösen ylempään kastiin kuulunut Atlantis on pelannut vahvan kauden. Joukkueen pelillisiä vahvuuksia ovat olleet tiivis puolustaminen, sekä yksilöiden taituruus hyökkäyspäädyssä, jonka turvin joukkue vei pisteet Akatemialtakin kevätkierroksen pelissä Algeco Areenalla 3-1 lukemin. Tuolloin kapellimestarina hääri kahden maalin Jean, joka tehoili edellisessä Ykkösen pelissään kahden maalisyötön verran. Kevätkierroksen pelissä tahtipuikkoa heilutteli pitkälti kotijoukkue Atlantis, vaikkakin tauolle mentiin 1-1 tasalukemissa Akatemian maalin iskeneen Oumar Balden johdolla. Toiselle puolikkaalle kuitenkin puolustuspäädyn herpaantuminen avasi Jeanille paikat iskeä maalit. Joukkueet kohtasivat myös kauden kenraalissa Kuopiossa ja tuolloinkin helsinkiläiset olivat vahvempia 2-5 lukemin Jeanin osuessa hatullisen verran. Kotijoukkueesta maaliskuun pelissä osuivat Kariim Al-Wehliye, sekä Eero Kirjavainen. Kaksikko on ollut edellisistä peleistä sivussa, mutta toiveissa on, että Al-Wehliye olisi ainakin palailemassa kokoonpanoon.
Ykkösen runkosarjasta on pelaamatta enää yhden kierroksen verran, jonka jälkeen 6 parasta jatkaa ylemmässä loppusarjassa ja 6 viimeistä alemmassa loppusarjassa. Akatemia ja Atlantis ovat kumpikin varmistaneet omat jatkopelinsä, Atlantiksen jatkaessa ylemmän sarjan ja Akatemia alemman sarjan peleissä. Runkosarjan pisteet jäävät voimaan. Akatemian valmennuksesta Juho Neuvosella on selkeät visiot loppukauden peleistä; "Meillähän on vielä peräti 6 sarjapeliä jäljellä, joten pelattavaa on todella paljon. Jokainen peli on meille upea haaste ja mahdollisuus. Pitää muistaa, että saimme sarjapaikkammekin kabinettipäätöksellä, joten meillä on vain todistettavaa näyttää, että kuulumme myös pelillisten ansioiden vuoksi tälle sarjatasolle. Mitään lopahtamista on meidän kavereilta turha odottaa ja toisekseen 6 peliä tarkoittaa myös 18 tarjolla olevaa pistettä, joten haluamme lähteä taistelemaan ja voittamaan jokaista noita peliä. Tuleva haaste, Atlantis, on ollut meille aina todella hankala vastustaja ja nyt meillä onkin haastetta ja tilaisuutta näyttää parastamme."
Akatemian tulokset edellisissä peleissä ovat olleet haasteellisia, mutta viime viikon tiistaina Harjun Stadionilla joukkue taisteli upean 1-2 vierasvoiton JJKsta. Maalintekijöinä olivat kauden avausmaaleillaan Samu Koistinen, sekä Tuukka Partanen. Koistinen ja Partanen ovat joukkueen kokenutta, -02 syntynyttä kalustoa, joten hienoa nähdä miten nämä herrat ottivat roolia kentälläkin. Koistinen on edustuksen sopimuspelaaja, joka on tullut Akatemian peleihin aina todella hienolla ja esimerkillisellä asenteella. Vaikka keltamustilta uupui useitakin avainpelaajia, löytyi rosterista leveyttä paikkaamaan poissaolijoita. Nyt tulevasta pelistä uupuvat varmuudella korttitilin täyttyminen vuoksi Niilo Mattila ja Samu Koistinen, joten se avaa paikkoja uusille kentälle tulijoille. Neuvonen jatkaa mietintöjään; "Meillä on ollut koko ajan hyvä pöhinä ja tekemisen meininki päällä treeneissä jo pidemmän aikaa. Aloitimme hieman takamatkalta joukkueemme yhteistreenit, sekä keväällä oli hieman muutakin toimitettavaa joukkueen asioissa. Näistä on kuitenkin päästy eteenpäin ja olemme porukalla asioita käsitelleet, joten suuntaus on ollut koko ajan positiivinen. Toimisto on tehnyt sanoinkuvaamattoman lujaa duunia, olemme myös saaneet sitoutettua yhteistyökumppaneita taaksemme ja kaupunginosajoukkueita pelitapahtumiimme mukaan. Nämä pallohenkilö-puuhat ovat olleet todella huippuja!!!"
Viiden edellisen pelin kuntopuntarissa Atlantiksen saldona on 1 voitto (4-1 JJK), 2 tasapeliä (2-2 PKKU, 1-1 Klubi 04), sekä 2 tappiota (1-4 FC Jazz, 0-2 KPV). Ahkerimmat maalintekijät ovat Jean (6 maalia), Charles Katashira (4 maalia) ja kolmen osuvan viisikko Ayyub Achenchab, Paul Ijeh, Brian Mansaray, Mohamad Hussein ja Mauro Severino. Maalivahtina on sarjan parhaimmistoa, Mustafa Besart.
Atlantiksen edellisen PKKU-pelin raporttia tästä; https://www.atlantisfc.fi/fudis/uutiset/ottelu_21A...
Akatemian vastaava viiden edellisen pelin saldona on 1 voitto (1-2 JJK), sekä 4 tappiota (3-0 EPS, 1-2 RoPS, 3-2 OLS, 1-2 KPV). Maalintekijöinä osuvimmat ovat olleet Kariim Al-Wehliye (6 maalia), Mohamad Alsheikh (5 maalia), Niko Kivijärvi (4 maalia), sekä kolmen osuman kaksikko Oumar Balde & Eemeli Puolitaival.
Joukkueet löytyvät sarjataulukosta sijoilta 4. Atlantis (34 pistettä, maalisuhde 31-22) ja 10. KuPS/Akatemia (24 pistettä, maalisuhde 31-40). Kummankaan joukkueen sarjasijoitus ei muutu runkosarjan päätöskierroksen myötä, mutta tärkeitä pisteitä on tarjolla ennen loppusarjojen pelejä.
KuPS/Akatemia vs Atlantis FC LA 31.8 klo 15.00 Keskuskentän Väre Areenalla.
TERVETULOA!!!
BANZAI!!!
21' | Maali | Bekhedda Mohammed |
28' | Maali | Mohamed Hussein |
52' | Maali | Ejeh Paul Onogwu |
68' | Maali | Ejeh Paul Onogwu |
97' | Maali | Ajunwoko Chidera |